torstai 30. maaliskuuta 2017

Ei Jerusalemista ole turhaan tapeltu

Jumalallinen läsnäolo lepää täällä
On järkyttävän ihanaa ja toisaalta tuskallista olla yksipuolisesti  rakastunut Jerusalemiin. Matkalle lähtiessä ei tullut mieleenkään, että niin voisi käydä. Nyt siitä on jo kuukausi, kun palasin. Aika on mennyt työstäessä matkakirjaa. Se tulee vain porukan omaan käyttöön, painos on 50 kappaletta, joten jonkinlaisena hulluuden osoituksena voi senkin tekemistä kai pitää. Mutta on ollut hauska jatkaa vaellusta tällä tavalla kotisohvalta käsin. Muut ovat jo palanneet arkeen aikoja sitten, mutta minä hengaan edelleen Siionin vuorella.

Ihmiset lähettivät kuvia ja muistiinpanoja ja olen sitten kasannut ne yhtenäiseksi tarinaksi. Toinen ystävällinen ihminen käänsi tekstit englanniksi, joten kirja voidaan lähettää kumppaneille Galileaan ja Jerusalemiin ja hekin pääsevät näkemään millainen meidän matkamme kaiken kaikkiaan oli. Kaksi kolmasosaa ryhmästäkin lukee kirjaa luontevammin englanniksi kuin suomeksi, vaikkei englanti kovin monen äidinkieli olekaan.  Kirja on siis kaksikielinen, teksti täytyi pitää tiiviinä. Kuvat siinä tietysti pääosassa ovatkin.

Tänään pitäisi lähteä kirjapainoon tarkastamaan vedoksia. Joten pyhiinvaellukseni lähestyy toden teolla loppua. Pitäisi vähitellen asettua elämään loppuelämääni tässä uudessa monin tavoin muuttuneessa tilanteessa. Mikä on sen arvoista, että sille kannattaisi lahjoittaa elämänsä rippeet?

Naapuri lainasi Munkki Serafimin kirjan Kultainen Jerusalem. Se vähän lohduttaa, kun huomaa, että onhan niitä tosiaan muitakin, jotka ovat hurahtaneet Jerusalemin vuoksi. Jostain syystä eniten jäi vaikuttamaan vierailu Itkumuurilla, jossa "Jumalallinen läsnäolo lepää". Jo siellä käydessä tuli sellainen olo, että onkohan se tosiaan niin. Ja ajateltuani Jerusalemia nyt kuukauden päivät, on yhä enemmän alkanut tuntua siltä, että kyllä se tosiaan taitaa olla niin. Ei tuota kaupunkia turhaan ole historiansa aikana tuhottu, piiritetty ja miehitetty viitisenkymmentä kertaa.

Share/Bookmark

perjantai 24. maaliskuuta 2017

Troijan hevonen voi tuoda meille uuden yllättävän älymystön

Olen tässä ollut jonkinlaisen lievän Jerusalem-syndrooman vallassa jo kuukauden. Ei minulla kyllä ole mitään sellaisia oireita kuin wikipediassa mainitaan, en kuvittele olevani Neitsyt Maria, eikä minulla ole pakonomaista tarvetta päästä räjäyttämään moskeijoita. Mutta en kyllä suosittele, että Helsinkiin annetaan rakentaa se kaavailtu suurmoskeija. Epäilen sen olevan Troijan hevosen tapainen viritys, jonka kautta tänne tulee lisää kaikkea sellaista, mitä tänne ei kaivata, jos halutaan pitää kiinni tästä vapaasta länsimaisesta kulttuurista ja elämäntavasta. Toisaalta ei siitä ehkä halutakaan pitää kiinni, vai?

Eilen katselin ykköseltä kiinnostavaa dokumenttia Turkin Erdoganista, mutta harmillisesti nukahdin kesken kaiken. Siis dokumentti oli oikeasti tosi kiinnostava, mutta kun minua nukuttaa, niin sitten minä nukun, niin se vain menee. En ollut oikeastaan tajunnut, että Turkissa on kaiken aikaa ollut niin vahva uskonnollinen vähemmistö, vaikka sinne luotiin tämä maallinen uskonnoton valtio. Muslimiperheiden tyttöjen oli pakko lähteä ulkomaille opiskelemaan, koska Turkissa kiellettiin huivin käyttö. He lähtivät Euroopaan, koska täällä huivia sai käyttää. Vaan nythän sekin on muuttumassa, eli Euroopan liberaalius on ajautunut siihen pisteeseen jossa se ikään kuin välttämättömyyden pakosta alkaa kääntyä itseään vastaan.

Ehkä vähän samanlainen hauska (tai no hauska ja hauska) paradoksi näkyy markkinatalouden luomassa valinnanvapaudessa. Miettikää esimerkiksi televisiokanavia. Niitä on kymmeniä. Valtava valinnanvapaus. Vai onko? Joka kanavalta tulee samaa scheissea ja asiaohjelmatkin ovat älyvapaata hölinää. Iloitse siinä sitten vapaudesta valita. No aina voi pistää television kiinni, se on totta. Mutta siitä huolimatta maksat veroa mokomasta paskasta. Jos sieltä nyt joskus tulee joku tuommoinen Erdogan-dokkari, niin hintoihinsa tulee.

Eli aika jännä, että kun ollaan oikein liberaaleja, niin ympyrä sulkeutuu, vai onko kysymys kuitenkin spiraalimaisesta muodosta, eli päädytään samaan pattitilanteeseen, mutta hiukan, vain hiukan eri tasolla. En tiedä. Mutta se mihin olen nyt herännyt, vai onko niin, että heräsin jo aikaisemmin, no joo, joka tapauksessa täällä Suomessa ns. älymystö on enimmäkseen kadonnut julkisuudesta. Aina hämmästyn vilpittömästi, kun tulee jokin kiinnostava ohjelma, tai joku fiksu ihminen pääsee välillä ääneen jossakin.

Share/Bookmark

keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

Hyvin on proosani maittanut


Tällainen kuva tuli Kiskon kirjastosta. Kirjoittamaani avioeroromaania on järsitty tuskissaan.


Share/Bookmark