keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

Hyvin on proosani maittanut


Tällainen kuva tuli Kiskon kirjastosta. Kirjoittamaani avioeroromaania on järsitty tuskissaan.


Share/Bookmark

torstai 2. maaliskuuta 2017

Jerusalemin terveiset


Kalliomoskeija, Jerusalemin maamerkki
En oikein tiedä miten tämän sanoisin, joten sanon nyt vain näin. 
Kuulin matkallani aika monesta erilaisesta lähteestä saman viestin. Olkoonkin, että muslimeista suurin osa on rauhallisia kivoja ihmisiä niin kuin kaikki muutkin maailman ihmiset, niin monen imaamin suunnitelmissa on valloittaa Eurooppa nyt, kun se ei aikaisemmin onnistunut. Islamilaisessa maailmassa puhutaan avoimesti, että Eurooppa oksentaa kristinuskoa, syntyy tyhjiö, jonka islam täyttää. Ja kas, meillähän on jo Euroopassa taskuja, joissa noudatetaan shariaa, kuten tiedämme.
Jerusalemissa huomasin, että kirkot olivat eroituksetta auki kaikille. Oletpa muslimi, juutalainen tai hindu, tai et yhtään mitään, tai vaikka tulisieluinen taisteleva ateisti, mutta jos sinua kiinnostaa, voit mennä kirkkoon, istua alttarin edessä, ja räpsiä kuvia. Mutta moskeijaan et pääse kovin pitkälle, jos et ole muslimi. 
Jollakin tavalla näen tämän myös havaintoesimerkkinä siitä, että eivät uskonnot ole samanlaisia, vaikka se onkin aika suosittu väite, että olisivat. Ihmiset kyllä ovat samanlaisia kaikkialla. Ihminen ei muutu. Hän on tomua ja tuhkaa ja hänellä on kaipaava sielu. Mutta uskonnot ovat erilaisia ja ne kantavat erilaista maailmankuvaa ja pyrkivät erilaiseen maailmaan.
Oli pysähdyttävää jutella irakilaisten kanssa ja tajuta, että 1400-luvulla Irak oli vielä kristitty maa. 1700-luvulla puolet Irakista oli kristityillä. Saddamin aikoihin kristityt olivat pieni vähemmistö, mutta Saddam suojeli ja arvosti heitä, vaikka oli muslimi. Sitten Saddam tapettiin, syntyi Isis, Irakin kristittyjen nykyinen vaino alkoi. Oletan, ettei islamin levittäytyminen aikaisemmilla vuosisadoillakaan aivan kivuttomasti käynyt.
Nämä ihmiset joiden kanssa juttelin, ovat asuneet Suomessa pitkään ja integroituneet yhteiskuntaan. Se on ollut mahdollista, koska heillä on jo alunperin ollut samanlaiset arvot kuin Suomessa. Näin he siis kokivat.
Ystävystyin myös indonesialaisen Dubain kautta Suomeen muuttaneen tyypin kanssa, joka on nyt viimein saanut Suomen passin ja äänioikeuden ja se tuli selväksi, että punavihreää maailmoja syleilevää politiikkaa hän ei tule kannattamaan.
No mitä opin matkastani. Ainakin se muutti minut. Ja nyrjäytti näkökulmani. Jerusalem on eräänlainen tulivuori, josta purkautuu laavaa. Tulivuorten rinteet voivat olla hedelmällisä, taata kasvua monenlaisille ilmiöille, mutta jos tulivuori alkaa tosissaan purkautua, niin apokalypsi siitä on seurauksena.




Share/Bookmark

torstai 15. joulukuuta 2016

Enkelit soittavat


En kiinny esineisiin. En esimerkiksi keräile mitään jännää. Olen kyllä jollakin tapaa esteetikko, haluan elää kauniissa ympäristössä, rakastan kauniita esineitä ja haluaisin olla itsekin kaunis. Mutta ahdistun, jos tavaraa kertyy nurkkiin. Olen jo pitkään noudattanut periaatetta, että talouteeni saapuva uusi tavara merkitsee automaattisesti jonkin toisen tavaran lähtöä. Minun ei ole lainkaan vaikea pitää En osta mitään päiviä. En saa ostamisesta mielihyvää. Kun luovun tavarasta, en kaipaa sitä takaisin.

Mutta on ollut tavara, josta jouduin eroon joskus 1970-luvun loppupuolella. Kun lapsuuskoti myytiin, meillä pidettiin huutokauppa ja siellä meni paljon vanhaa tavaraa innokkaille hamstraajille. Myös rakastamani enkelikello meni huutokaupan mukana. Näin oletin, koska se nimittäin katosi. Seuraavana jouluna uudessa kodissa ei enkelikelloa enää kaivettu kaapin kätköistä ja laitettu piirongin päälle kilisemään.

Olin silloin aikuisuutta lähestyvä nuori nainen, joten omanarvontunto esti nostamasta asiasta meteliä, mutta silti, vuodesta toiseen on asia kaivellut mieltä. Välillä juttelinkin asiasta äidin kanssa. Että kun se enkelikello sillä tavalla katosi. Ja äiti siihen, että se kyllä tosiaan katosi. Hänen mielestään huutokaupassa katosi monta muutakin juttua, mitä hän jäi haikailemaan. Esimerkiksi teepannuista puhuttiin pitkään. Mutta minä kaipasin vain enkelikelloa. En tiedä miksi se oli lapsena niin tärkeä. Se oli niin kaunis. Se merkitsi joulun saapumista. Siinä oli enkeleitä.

Haluaisin jollakin tavalla osata nyt todistaa, että enkelikello on ollut mielessäni kaikki nämä vuosikymmenet. Mutta en ole vielä keksinyt kuinka sen voisi tehdä koskettavasti.

Äidin asunto myytiin ja tyhjennettiin viime syksynä. Joten yllätykseni oli melkoinen, kun häkkikomeron roinalaatikosta löytyi tämä esine. Ja iloni oli suuri, kun tutut steariinitahratkin olivat vielä tallella kaikkien näiden vuosikymmenten jälkeen.

Eilen kävin kaupasta etsimässä siihen sopivat kynttilät ja kokeilin vieläkö osaan koota enkelikelloni. Kuulkaa miten se soittaa.

Share/Bookmark