maanantai 30. maaliskuuta 2009

Miekkarissa




Tänään valtuusto Turussa tekee päätöksiä toriparkista. Osallistuin mielenosoitukseen. Hiukan kankean alun jälkeen huuto äityi massiiviseksi möykäksi, johon itsekin osallistuin.

Aluksi mietin, millainen olisi vaikeneva mielenosoitus, se nimittäin tuntuisi jotenkin luontevammin istuvan suomalaiseen temperamenttiin. Olisiko sillä tehoa. Ehkä sitten jos ihmiset olisivat vyöryneet sisälle kaupungintaloon olemaan hiljaa. Mutta lopulta huutokin alkoi sujua.

Lopulta yritimme vyöryä valtuustosalin lehterille, mutta se täyttyi ja mielenosoittajat ajettiin takaisin pihalle. Meidät on kasvatettu niin kesyiksi, että vahtimestarikin käy auktoriteetista. Olemme kapakkajonoissa oppineet, että portsaria pitää kunnioittaa ja sama pätee tietysti kaupungintalolla.

Mielessäni kuvittelin sellaisenkin skenaarion, että kaupungintalon ulkopuolella möykkäävä joukko olisi vallannut oman talonsa. Miksi emme tehneet niin? Ehkä sitten ensi kerralla.

Share/Bookmark

9 kommenttia:

  1. Hyvä, kun olit. Itse en harmi kyllä päässyt paikalle. Jos kerran valtuustosaliin asti pääsitte, viesti tuli varmasti kuulluksi. Minulla on pahat aavistukset, mutta ehkä demarit saavat vielä peräännytyksi tästä hulluudesta.

    VastaaPoista
  2. Nuorena kokeneena mielenosoittajana olin sitä mieltä, että mielenosoituksen pitäisi olla äänetön: banderollien ja jaettavien brosyyrien pitäisi lähinnä puhua ja kadunvarsi-ihmisten kanssa voisi keskustella. Epäilin, että iskulauseista ei saa selvää, ja vaikuttaa vain mölinältä. Minulle sanottiin, että tarkoitus oli kohottaa yhteishenkeä. Siihen minä, että asian pitäisi olla tärkeämpi kuin itseilmaisu.

    Sittemmmin olen tullut suvaitsevammaksi niihin iskulauseisiinkin, kunhan ovat hieman harjoiteltuja ja siten selkeitä.

    Sylvi

    VastaaPoista
  3. Niinpä Kalle, demareiden takinkääntäjistähän se taisi nyt olla kiinni se juttu.

    Kiinnostavaa Sylvi, että olet mielenosoituksen suhteen miettinyt samaa asiaa. Kyllä iskulauseet tosiaan kohottavat yhteishenkeä. Tämä oli varmasti elämäni aikana ensimmäinen kerta kun sain sen kokea.

    VastaaPoista
  4. Hieno tunnelma siellä oli! Tuli haastateltua ihmisiä ja käytyä hyviä keskusteluja, ajatuksenvaihtoa.

    VastaaPoista
  5. Kaavan hyväksyminen ei välttämättä tarkoita, että pääsisi ihan noin vain rakennus- tai kaivuuhommiin. Surkea päätös kuitenkin.

    VastaaPoista
  6. No eipä käynyt ei, Kalle.

    Hirlii se jaksaa olla optimistinen:-)

    VastaaPoista
  7. Jossain näin että olit lukenut Julie Cameronin kirjan Kultasuoni. Mitä pidit siitä, jotain kokemuksia kirjasta? Olisi kivaa kuulla mietteitä.

    VastaaPoista
  8. Hei Ari, Cameronin Tie luovuuteen on minulle oikeastaan tutumpi kuin Kultasuoni, jonka senkin olen kyllä lukenut, mutta koin Cameronin siinä tavallaan kertaavan ensimmäisen kirjansa sisältöjä, joka puolestaan oli itselleni aikamoisen avaava kokemus. Kirjoittelin pitkään aamusivuja, otin käyttöön taiteilijatreffit ja aloin muutenkin tarkastella itseäni ja kirjoittamistani vähän uudesta näkökulmasta. Eli kirja on ollut itselleni aika tärkeä, vaikka toisaalta kirjan amerikkalaistyyppiset painotukset ja tietty new age henkinen hömppäuskonnollisuus hiukan ärsytti.

    VastaaPoista

Kerro mitä mielessä!