keskiviikko 15. joulukuuta 2010

Saisko tiedotusapua?


Koska perustamani Facebook sivu ei varsinaisesti ole vielä saanut siipiä alleen, esitän teille armaat blogini kävijät vetoomuksen. Jos olette Facebookissa, viitsisittekö tykätä tästä ja mahdollisesti suositella muillekin tykkäämistä?

Kysymys on siis poikkitaiteellisesta ja monikulttuurisesta projektista joka kietoo mukaansa sekä ammattitaiteilijoita, että harrastajia, ja jonka ydinjoukkona ovat Luolavuoren ja Samppalinnan koulujen oppilaat, joista monilla on oppimisvaikeuksia. Mukana on myös kouluja Turunmaalta.

Projekti on kaksikielinen ja myös kansainvälinen, mukana on kouluja Virosta. Päämääränä ei ole pelkkä lystinpito, vaan luoda uusia toimintamuotoja, joissa taiteen avulla voidaan lisätä lasten ja nuorten hyvinvointia. Hanke dokumentoidaan ja tuloksia voivat hyödyntää kaikki koulut Suomessa.

Olen mukana yhdessä osahankkeessa. Olen Salme Kotivuoren kanssa kirjoittanut näytelmän Vielä Hirmuisempi Vankila. Näytelmän harjoitukset ovat käynnistyneet Luolavuoressa. Ensi-ilta on toukokuussa 2011.

Jos erilaisten oppijoiden tukeminen on edes jollakin tavalla lähellä sydäntänne, levittäkää tietoa hankkeesta. Vastaan mielelläni kaikkiin kysymyksiin. Auttakaa amatööritiedottajaa pliis!

Hankkeen nettisivut löytyvät Turku2011 sivuilta.

Share/Bookmark

1 kommentti:

  1. Kiitoksia uusille tykkääjille! En kyllä tiedä kuuluuko sosiaalisen median toimintatapoihin tällä tavalla pumpata tykkääjiä. Hankkeiden pitäisi aina levitä kulovalkean tavoin. Mutta kaikkea pitää yrittää:-)

    VastaaPoista

Kerro mitä mielessä!