tiistai 14. kesäkuuta 2011

Asioita + vielä on aikaa vastata kyselyyn->

1.Sport-lehdestä kävi päätoimittaja heittämässä kommentin tuonne alemmaksi, että kalastusaiheinen juttu on 13.7 ilmestyvässä lehdessä. Sen pienenä lisäosana on siis minunkin haastatteluni.

2.Viime vuoden kirjamessuilla oli joku kysellyt Kirjailija-liiton osastolta, että miksi minun juttujani ei ole koskaan Kirjailija-lehdessä. En tiedä kuka sellaistakin kyselee, epäilen Salmea, koska hän on ottanut henkilökohtaiseksi tavoitteekseen urani edistämisen. Uusimmassa lehdessä on kirjoittamani pieni reportaasi lastenkirjailijoiden Arkangelin-retkeltä.

3.Tänään oli postissa kaksi kirjettä Taiteen keskustoimikunnalta. Toisessa kirjeessä kerrottiin, ettei minulle voitu myöntää apurahaa. Toisessa kirjeessä pyydettiin vastaamaan taiteilijoiden toimeentuloa koskevaan kyselyyn. Jos olisin sarjakuvataiteilija piirtäisin siitä stripin. Tai ehkä piirränkin.

4.Tänään olen työstänyt erästä vanhaa, moneen kertaan kierrätettyä kässäriä ja lukenut kansainvälistä bestselleriä (Auringonkukkametsä)

5. Nyt lähden kouluun opiskelemaan graafista suunnittelua, vaikka ei huvittaisi mennä mihinkään. Kaipa tuo apurahan saamattomuus painaa, vaikka en minä niitä rahoja välttämättä tarvitse. En oikein tiedä mistä sitä rahaa kertyy, mutta juuri nyt sitä on taskut täynnä.

Share/Bookmark

7 kommenttia:

  1. Kirsti,
    nauraisin jos ei olisi niin traagista tämä meidän kirjailijoiden elämä.

    Olisi ollut hauskaa, jos Arkangel-jutussa olisi ollut kuva sinustakin.

    VastaaPoista
  2. Tosi hyvä se Arkangel-juttusi, luin sen ihan hetki sitten! :)

    Kohtaan 3: Jos mulle käy noin, maalaan peffani jollain sievällä värillä, istahdan kyselylomakkeelle ja postitan sen takaisin.

    VastaaPoista
  3. Siitä on aikaa kun luin Auringonkukkametsän mutta muistaakseni se oli hirveä, Torey Haydenilla ei ole minkäänlaisia kirjailijan lahjoja. Ainoa syy minkä vuoksi luin hänen kirjojaan on ne lapset joista hän kertoo. Ja aina lukiessa tuntui vähän iljettävältä kuin olisi nauttinut sosiaalipornoa, siis sellaista toisen käden muokkaamaa todellisuutta.

    VastaaPoista
  4. Kirstiiii, kirjoitin sinne kommenttiin, että kalastusjuttu ilmestyy 13.7. ilmestyvässä lehdessä. Ei siis 13.6., kuten olit lukenut.
    Eli vielä pitää malttaa.
    yst.terv. Ulla-Maija

    VastaaPoista
  5. Ulla-Maija, tyypillistä minulle:-( Mutta korjasin päivämäärän.

    Helena, lukiessani olen miettinyt että mihin Haydenin suosio perustuu. On hänellä kuitenkin kykyä koukuttaa, koska minuakin kiinnostaa että mitä niille ihmisille tapahtuu.

    Anu, harkitsen tuota toimenpide ehdotustasi.

    Anna, olisi tullut vähän linssiludemainen olo jos olisin työntänyt oman kuvani juttuun.

    VastaaPoista
  6. Juttu oli oikein hyvä!! Jaksoin lukea sen, ja se on paljon Kirjailija-lehden jutuista. Yleensä tipahdan jossakin vaiheessa. Kai sen takia minusta ei koskaan tullut suurta ja kuuluisaa, en ole kylliksi viksu. Tsemppiä apurahattomuuteen!

    VastaaPoista
  7. Hehhee kiitos Kaisa, niinhän se mullekin yleensä käy noiden aviisien kanssa, ei riitä älyllinen kapasiteetti.

    VastaaPoista

Kerro mitä mielessä!