perjantai 17. helmikuuta 2012

Haapasalo perimmäisten kysymysten äärellä

Tiedoksi, että Teemalta tulee tänään kahdeksalta uusintana Silkkitie 30 päivässä. Olen tykkääntynyt sarjaan ja tämän jakson loppu on mielestäni suorastaan vaikuttava. Ville Haapasalo on jonkinlainen iso luonnonlapsi, vähän pölvästi, mutta vilpitön ja avoin. Jakson lopussa hän menee tapaamaan shamaania ja viettää päivän tämän luona. Hän kiipeää kukkulalle, joka on tunnettu energioistaan ja tekee tuttavuutta uskonnollisen kokemuksen kanssa. Harvoin tulee nykyään televisiosta ohjelmaa, jota katsoessa voi sekä liikuttua että huvittua aivan samanaikaisesti, mutta tämän jakson lopussa minulle tuli kyynelet silmiin samalla kun nauratti aivan älyttömästi.

Ystävällinen anonyymi oli kaivanut esiin Yle Areenan, jossa tuon jakson voi jo nyt katsoa, mikäli ei illalla huvita kykkiä telkkarin ääressä. Kiitos!

Share/Bookmark

6 kommenttia:

  1. Myös minä olen katsellut Haapasalon ohjelmaa. Välillä ärsyynnyn, koska taustatyö vaikuttaa lepsulta, aivan kuin ei olisi minkäänlaista käsikirjoitusta. Mutta ihan ok ohjelma.

    VastaaPoista
  2. Olen myös seurannut Silkkitietä. Haapasalo tulee sujuvasti toimeen kaikenlaisten ihmisten kanssa ja vielä venäjällä, hymyilee hellyttävästi ja valloittaa varmasti mutkattomuudellaan. Hieno ohjelma.

    VastaaPoista
  3. http://areena.yle.fi/ohjelma/1674972 Ohjelman voi katsoa jo nyt Areenalta.

    VastaaPoista
  4. Kiitos anonyymi, kun etsit linkin.

    Risa, samaa mieltä.

    Aamu, minäkin välillä mietin että onko siinä käsikirjoitusta lainkaan, mutta pakkohan siinä on olla. Kaikenkaikkiaan olen tykkääntynyt sarjaan.

    VastaaPoista
  5. Tämä kysenen jakso tapahtui Kazakstanissa, josta syystä minäkin katsoin sen Areenalta. Eipä siinä paljoa kuullut kazakin kieltä, mikä lienee ymmärrettävää; eihän Haapasalokaan sitä osaa kuten eivät kaikki kazakitkaan. Kielitilanne lienee vähän samanlainen kuin muinoin meillä ruotsin ja suomen suhteen. Minua harmitti tapa millä Haapasalo puhui koko ajan Alma Atasta. Se on venäläisten miehittäjien antama nimi, josta kazakit eivät tykkää yhtään. Kaupungin oikea nimi on Almaty.

    Ihmeellinen, voimallinen Ungurtas-vuori on yksi niistä syistä, jotka tekevät Kazakstanista niin kiehtovan. Olisi hauska tietää, mitä Haapasalo oikeastaan koki sellaista, mikä sai hänet ilmiselvästi tolaltaan.

    Väittää Palin Zon

    VastaaPoista
  6. Haapasalo on sellainen vähän suurpiirteinen ja ajoittain aavistuksen ylimielinen esitellessään alkuperäisväestöä, sellaiset piirteet ärsyttävät. Ungurtas ei televisiossa näyttänyt kummalliselta, mutta ehkä Haapasalo tosiaan kohtasi siellä suojelusenkelinsä. Jotkut ovat sitä mieltä, että meillä kaikilla on sellainen, mutta vain onnekkaimmat saavat nähdä omansa:-)

    VastaaPoista

Kerro mitä mielessä!