tiistai 5. tammikuuta 2016

Pankkipurkaus

Tämän tästä virkeä virkailija soittelee minulle pankistani. Olisiko aika pistää vakuutusasiat kuntoon mitäs tuumit, katsottaisko niitä vähän? Tai sitten siellä ilmaistaan kiinnostusta säästämisharrastuksiani kohtaan: Mites on, katsottaisko teille jokin sopiva sijoitusmuoto, vaikka tällainen 3% tuotto-osuus.

Alvariinsa sieltä soitellaan, mutta tämän yhden kerran, kun minä halusin soittaa pankkiini ja varata sieltä ajan, jotta isohko kauppa voitaisiin tehdä pankissa, niin eipä sieltä saa ketään langan päähän. Eilen yritin koko päivän ja tänään jatkoin yrittämistä, turhaan.

Jokin valtakunnallinen palvelunumero vastasi lopulta kun olin ohjeitten mukaan painellut ykköstä ja kakkosta ja kolmosta. Lopulta ohjauduin ottamaan yhteyttä verkkopankin kautta, koska ilmeisesti painalsin väärää numeroa. Tein niin, mutta ei se auttanut. Kännykkääni sain kyllä viestin, jossa kerrottiin, että voisin ilmaiseksi vastata heidän kyselyynsä, numeroarvostella saamani palvelun! Minkä ihmeen palvelun? Enhän ole saanut muuta kuin veemäistä kyykytystä ja häirintää.

Lopulta oli pakko mennä paikan päälle. Kuvittelin, että pankissa olisi kova ruuhka, mutta siellä oli hiljaista kuin huopatossutehtaassa. Menin infotiskille ja selitin asiani. Infoneiti kysyi eikö minulla ole verkkopankkitunnuksia, enkö voi hoidella kauppasummaa verkkopankin kautta.

Kysymys on asunnon ostamisesta, en tykkää näpytellä jossain kiinteistövälityksen toimistossa vieraalla koneella verkkopankkitunnuksiani ja levitellä avainlukulistojani enkä varsinkaan näpytellä pitkiä tilinumeroita. Entä jos teen virheen. Ei, haluan että pankkivirkailija hoitaa tämmöisen asian, ei kai se ole liikaa vaadittu? Jos sinä nyt ehdottomasti vaadit, niin varataan sinulle aika, ei kai tässä muu auta, hän sanoi. Kyllä, ei auta muu, vaadin ehdottomasti, mutta siis mikä tässä ylipäätään on ongelma? Ei kuulemma ollut ongelmaa. Infoneiti katseli ruutuaan ja kertoi, että haluamalleni päivälle oli aikoja kymmenstä aamulla kuuteen illalla ihan vapaasti valittavaksi. Mutta kaksi päivää sain stressata tämmöisen asian vuoksi joka ei sitten lopulta kuitenkaan ollut mikään ongelma.

Vaihtaisin pankkia jos hetkenkin epäilisin, että joku toinen riistolaitos olisi parempi.



Share/Bookmark

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kerro mitä mielessä!