keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

Ura nousuun!

Yritän tässä nyt vaihteeksi lunastaa kunnianarvoisan asemani kirjailijana enkä pelkästään valita surkeaa tilaani. Joten mainostan Kirjan talon alkavaa uutta mainiota palvelua, kirjoittamisen verkkokursseja, joista ensimmäinen on ilmainen. Niinhän ne huumeetkin kaupataan, että ensin annetaan ilmaiseksi ja sitten kun toinen jää koukkuun aletaan kiristää hintaa.

Juttelin juuri vetäjän kanssa ja hän on koonnut hienoa kirjoitusharjoituspakettia tuonne kurssille. Ajattelin vähän itsekin mennä mukaan ja varastaa kaikki hyvät harjoitukset omaan käytöön. Siis hyödyntääkseni niitä kursseilla, joita mahdollisesti vielä joskus vedän. Sitä ennen tietenkin hyödynnän niitä kirjoittamalla mahtavaa proosaa.

Mutta ennen mahtavaa proosaa pitää viimeistellä romaani joka ilmestyy heinäkuussa, ja kirjoittaa valmiiksi se lepraromaani jonka ilmestymisestä ei tiedä. Siihenkin voisi tietysti kehitellä jotain jujua, ehkä noista kirjoitusharjoituksista olisi apua.

Suunnitelma B:kin on tietysti kaiken aikaa mietinnässä. Kaksi kertaa olen jättänyt kirjailijan urani ja ryhtynyt tekemään jotain muuta. Mutta toistaiseksi olen ollut kaikessa muussa vielä huonompi kuin kirjoittamisessa, joten tässä sitä nyt vieläkin ollaan. Mutta ehkä kolmas kerta toden sanoo?

Tuonne Kirjan talon kurssille voitte kuitenkin turvallisesti ilmoittautua. Minä en ole vetäjä. En siis kauppaa omia juttujani nyt.


Share/Bookmark

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kerro mitä mielessä!