perjantai 13. lokakuuta 2017

Häiriöklinikkaa sarjakuvana









Share/Bookmark

tiistai 3. lokakuuta 2017

Hiljainen hetki päättyi

Jollakin lailla tämä hiljaisuuteni liittyy siihen, että äiti kuoli. Siitä on nyt vuosi ja yksi kuukausi suurin piirtein. "Te olitte sitten ilmeisesti hyvin läheisiä. Minulla oli etäiset välit äitini kanssa ja siksi hänen kuolemansa ei vaikuttanut minuun, mutta sinulle äiti oli selvästikin hyvin tärkeä ihminen. " Sanoi eräs etäinen tuttavani, kun mainitsin, että tässä on nyt mennyt koko vuosi tavallaan potiessa jotain niin tavallista ja vääjäämätöntä ja lähes jokaisen eteen tulevaa.

Mutta sehän juuri on hassua, että en ollut läheinen äitini kanssa. Opin jo lapsena suojelemaan itseäni, ja kenties myös häntä. Oli parempi pitää etäisyyttä, salata juttuja, koska huolien ja ongelmien kertominen säännönmukaisesti vai pahensi asioita.

Oliko hän sitten tärkeä? Totta hemmetissä, koska ilman häntä ei olisi minua. Se on niin äärettömän yksinkertaista. Hän, samoin kuin isä, olivat elämäni tärkeimmät ihmiset, koska ilman heitä ei olisi minua. He päättivät antaa minun syntyä. He pitivät minut hengissä. Syöttivät, juottivat, pukivat ja veivät lääkäriin. Kitarisani leikattiin ja poskionteloni punkteerattiin. Siksi en voi koskaan päästä heistä eroon.

On siinä jotain muutakin. Joskus tuntuu, että on virhepäätelmä kuvitella, että vain hyvistä ja antoisista ihmissuhteista luopuminen surettaa. Ehkä niistä luopuminen on jopa helpompaa, koska on saanut nauttia niistä. Mutta luopua iäksi jostain, jota ei koskaan ollutkaan sellaisena kuin olisi tarvinnut. Luopua jostain mitä on odottanut, ja toivonut koko ikänsä, että jokin muuttuisi, jokin este poistuisi ja olisi yhtäkkiä tilaa hengittää ja olla yhdessä, kokea yhteyttä. Ja sitten eräänä päivänä tajuta, ettei se koskaan tapahdu.

Lisäksi huomaa miten paljon se mitä ei koskaan ollut, on kuitenkin vienyt elämästä tilaa. Sitä on kasvanut kuin porkkana liian kovassa maassa. Oudoksi muhkuraksi, joka on työntänyt monta vänkyrää juurta sikin sokin ja värikin on muuttunut vähän kummalliseksi. Ja nyt on tullut minullekin syksy, ja on myöhäistä enää kasvaa suoraksi notkeaksi mehukkaaksi juureksi.

Jos tuo on outo vertauskuva, niin ei se mitään. Tuli vain yhtäkkiä mieleen laittaa tänne jokin merkintä. Olen pitänyt välivuotta, enkä tällä hetkellä oikein tiedä mihin ryhtyisin. Olen kuin lintu oksalla.

Jos jotain kiinnostaa, niin seuraava romaani ilmestyy 2018. Siihen liittyvät kysymykset alkoivat elää käsikirjoituksen valmistuttua ja voi olla, jatkan aiheen parissa. Oriveden lepraan liittyvä käsikirjoituskin valmistui jokin aika sitten, ja nyt sitten odotan jotain viisautta siihen liittyen. Jotain uutta tekisi mieli kokeilla.





Share/Bookmark

torstai 30. maaliskuuta 2017

Ei Jerusalemista ole turhaan tapeltu

Jumalallinen läsnäolo lepää täällä
On järkyttävän ihanaa ja toisaalta tuskallista olla yksipuolisesti  rakastunut Jerusalemiin. Matkalle lähtiessä ei tullut mieleenkään, että niin voisi käydä. Nyt siitä on jo kuukausi, kun palasin. Aika on mennyt työstäessä matkakirjaa. Se tulee vain porukan omaan käyttöön, painos on 50 kappaletta, joten jonkinlaisena hulluuden osoituksena voi senkin tekemistä kai pitää. Mutta on ollut hauska jatkaa vaellusta tällä tavalla kotisohvalta käsin. Muut ovat jo palanneet arkeen aikoja sitten, mutta minä hengaan edelleen Siionin vuorella.

Ihmiset lähettivät kuvia ja muistiinpanoja ja olen sitten kasannut ne yhtenäiseksi tarinaksi. Toinen ystävällinen ihminen käänsi tekstit englanniksi, joten kirja voidaan lähettää kumppaneille Galileaan ja Jerusalemiin ja hekin pääsevät näkemään millainen meidän matkamme kaiken kaikkiaan oli. Kaksi kolmasosaa ryhmästäkin lukee kirjaa luontevammin englanniksi kuin suomeksi, vaikkei englanti kovin monen äidinkieli olekaan.  Kirja on siis kaksikielinen, teksti täytyi pitää tiiviinä. Kuvat siinä tietysti pääosassa ovatkin.

Tänään pitäisi lähteä kirjapainoon tarkastamaan vedoksia. Joten pyhiinvaellukseni lähestyy toden teolla loppua. Pitäisi vähitellen asettua elämään loppuelämääni tässä uudessa monin tavoin muuttuneessa tilanteessa. Mikä on sen arvoista, että sille kannattaisi lahjoittaa elämänsä rippeet?

Naapuri lainasi Munkki Serafimin kirjan Kultainen Jerusalem. Se vähän lohduttaa, kun huomaa, että onhan niitä tosiaan muitakin, jotka ovat hurahtaneet Jerusalemin vuoksi. Jostain syystä eniten jäi vaikuttamaan vierailu Itkumuurilla, jossa "Jumalallinen läsnäolo lepää". Jo siellä käydessä tuli sellainen olo, että onkohan se tosiaan niin. Ja ajateltuani Jerusalemia nyt kuukauden päivät, on yhä enemmän alkanut tuntua siltä, että kyllä se tosiaan taitaa olla niin. Ei tuota kaupunkia turhaan ole historiansa aikana tuhottu, piiritetty ja miehitetty viitisenkymmentä kertaa.

Share/Bookmark

perjantai 24. maaliskuuta 2017

Troijan hevonen voi tuoda meille uuden yllättävän älymystön

Olen tässä ollut jonkinlaisen lievän Jerusalem-syndrooman vallassa jo kuukauden. Ei minulla kyllä ole mitään sellaisia oireita kuin wikipediassa mainitaan, en kuvittele olevani Neitsyt Maria, eikä minulla ole pakonomaista tarvetta päästä räjäyttämään moskeijoita. Mutta en kyllä suosittele, että Helsinkiin annetaan rakentaa se kaavailtu suurmoskeija. Epäilen sen olevan Troijan hevosen tapainen viritys, jonka kautta tänne tulee lisää kaikkea sellaista, mitä tänne ei kaivata, jos halutaan pitää kiinni tästä vapaasta länsimaisesta kulttuurista ja elämäntavasta. Toisaalta ei siitä ehkä halutakaan pitää kiinni, vai?

Eilen katselin ykköseltä kiinnostavaa dokumenttia Turkin Erdoganista, mutta harmillisesti nukahdin kesken kaiken. Siis dokumentti oli oikeasti tosi kiinnostava, mutta kun minua nukuttaa, niin sitten minä nukun, niin se vain menee. En ollut oikeastaan tajunnut, että Turkissa on kaiken aikaa ollut niin vahva uskonnollinen vähemmistö, vaikka sinne luotiin tämä maallinen uskonnoton valtio. Muslimiperheiden tyttöjen oli pakko lähteä ulkomaille opiskelemaan, koska Turkissa kiellettiin huivin käyttö. He lähtivät Euroopaan, koska täällä huivia sai käyttää. Vaan nythän sekin on muuttumassa, eli Euroopan liberaalius on ajautunut siihen pisteeseen jossa se ikään kuin välttämättömyyden pakosta alkaa kääntyä itseään vastaan.

Ehkä vähän samanlainen hauska (tai no hauska ja hauska) paradoksi näkyy markkinatalouden luomassa valinnanvapaudessa. Miettikää esimerkiksi televisiokanavia. Niitä on kymmeniä. Valtava valinnanvapaus. Vai onko? Joka kanavalta tulee samaa scheissea ja asiaohjelmatkin ovat älyvapaata hölinää. Iloitse siinä sitten vapaudesta valita. No aina voi pistää television kiinni, se on totta. Mutta siitä huolimatta maksat veroa mokomasta paskasta. Jos sieltä nyt joskus tulee joku tuommoinen Erdogan-dokkari, niin hintoihinsa tulee.

Eli aika jännä, että kun ollaan oikein liberaaleja, niin ympyrä sulkeutuu, vai onko kysymys kuitenkin spiraalimaisesta muodosta, eli päädytään samaan pattitilanteeseen, mutta hiukan, vain hiukan eri tasolla. En tiedä. Mutta se mihin olen nyt herännyt, vai onko niin, että heräsin jo aikaisemmin, no joo, joka tapauksessa täällä Suomessa ns. älymystö on enimmäkseen kadonnut julkisuudesta. Aina hämmästyn vilpittömästi, kun tulee jokin kiinnostava ohjelma, tai joku fiksu ihminen pääsee välillä ääneen jossakin.

Share/Bookmark

keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

Hyvin on proosani maittanut


Tällainen kuva tuli Kiskon kirjastosta. Kirjoittamaani avioeroromaania on järsitty tuskissaan.


Share/Bookmark

torstai 2. maaliskuuta 2017

Jerusalemin terveiset


Kalliomoskeija, Jerusalemin maamerkki
En oikein tiedä miten tämän sanoisin, joten sanon nyt vain näin. 
Kuulin matkallani aika monesta erilaisesta lähteestä saman viestin. Olkoonkin, että muslimeista suurin osa on rauhallisia kivoja ihmisiä niin kuin kaikki muutkin maailman ihmiset, niin monen imaamin suunnitelmissa on valloittaa Eurooppa nyt, kun se ei aikaisemmin onnistunut. Islamilaisessa maailmassa puhutaan avoimesti, että Eurooppa oksentaa kristinuskoa, syntyy tyhjiö, jonka islam täyttää. Ja kas, meillähän on jo Euroopassa taskuja, joissa noudatetaan shariaa, kuten tiedämme.
Jerusalemissa huomasin, että kirkot olivat eroituksetta auki kaikille. Oletpa muslimi, juutalainen tai hindu, tai et yhtään mitään, tai vaikka tulisieluinen taisteleva ateisti, mutta jos sinua kiinnostaa, voit mennä kirkkoon, istua alttarin edessä, ja räpsiä kuvia. Mutta moskeijaan et pääse kovin pitkälle, jos et ole muslimi. 
Jollakin tavalla näen tämän myös havaintoesimerkkinä siitä, että eivät uskonnot ole samanlaisia, vaikka se onkin aika suosittu väite, että olisivat. Ihmiset kyllä ovat samanlaisia kaikkialla. Ihminen ei muutu. Hän on tomua ja tuhkaa ja hänellä on kaipaava sielu. Mutta uskonnot ovat erilaisia ja ne kantavat erilaista maailmankuvaa ja pyrkivät erilaiseen maailmaan.
Oli pysähdyttävää jutella irakilaisten kanssa ja tajuta, että 1400-luvulla Irak oli vielä kristitty maa. 1700-luvulla puolet Irakista oli kristityillä. Saddamin aikoihin kristityt olivat pieni vähemmistö, mutta Saddam suojeli ja arvosti heitä, vaikka oli muslimi. Sitten Saddam tapettiin, syntyi Isis, Irakin kristittyjen nykyinen vaino alkoi. Oletan, ettei islamin levittäytyminen aikaisemmilla vuosisadoillakaan aivan kivuttomasti käynyt.
Nämä ihmiset joiden kanssa juttelin, ovat asuneet Suomessa pitkään ja integroituneet yhteiskuntaan. Se on ollut mahdollista, koska heillä on jo alunperin ollut samanlaiset arvot kuin Suomessa. Näin he siis kokivat.
Ystävystyin myös indonesialaisen Dubain kautta Suomeen muuttaneen tyypin kanssa, joka on nyt viimein saanut Suomen passin ja äänioikeuden ja se tuli selväksi, että punavihreää maailmoja syleilevää politiikkaa hän ei tule kannattamaan.
No mitä opin matkastani. Ainakin se muutti minut. Ja nyrjäytti näkökulmani. Jerusalem on eräänlainen tulivuori, josta purkautuu laavaa. Tulivuorten rinteet voivat olla hedelmällisä, taata kasvua monenlaisille ilmiöille, mutta jos tulivuori alkaa tosissaan purkautua, niin apokalypsi siitä on seurauksena.




Share/Bookmark